Rakkauspuuro

Lanseerasin tämän reseptin Toivu Sydänsurusta-verkkokurssin yhteydessä.

Eron jälkeen voi olla tunne ettei jaksa tehdä ruokaa vain itselleen. Samaan aikaan eron aiheuttaman kuormituksen takia kehomme tarvitsee tavallista enemmän hyviä ravintoaineita.

Idea tähän iltapuuroon sai alkunsa kun aloin kiireen keskellä himoita nuoremman lapseni iltapuuroa ja tuunaamaan siitä ravitsevan aterian.

Teen puuron usein pari tuntia ennen nukkumaanmenoa ja olen huomannut Rakkauspuuron auttavan  unen saannissa ja rakkaushormonien tasapainoitamisessa.

  • 2,5 dl nestettä eli esimerkiksi kauramaitoa, kookosmaitoa tai vettä
  • 1 dl kaurahiutaleita
  • 0,5 banaania
  • 0,5–1 avokadoa
  • 1 kananmuna
  • 0,5 tl suolaa
  • 1 rkl oliiviöljyä tai voita

Keitä kaurahiutaleet ja pilkottu banaani puuroksi joko kattilassa tai mikroaaltouunissa.

Itse en käytä mikroa mutta käytät mikroa, parhaan tuloksen saat keittämällä puuroa noin 1:40–2:00 minuuttia täydellä teholla ja 2:50–3:10 minuuttia 60 % teholla mikron tehosta riippuen. Kun puuro on kypsä, sekoita siihen suola ja raaka kananmuna. Sillä välin kun kananmuna kypsyy kuumassa puurossa, muussaa avokado puuroon joko sauvasekoittimella tai haarukalla. Halutessasi voit lisätä puuroon maun mukaan chian siemeniä, taatelia, marjoja, pähkinöitä tai manteleita maun mukaan. Kun puuro on lautasella, mausta se voi- tai öljysydämellä. Yleensä pyrin kuuntelemaan omaa kehoa ja tuunamaan puuron fiiliksen mukaan tai sen mitä löytyy keittiöstä.

Ennen puuron nauttimista hengitän muutaman kerran syvään ja kiitetään kuluneesta päivästä