Tunnestressi on uuvuttava tila sekä mielelle että keholle – lue viisi vinkkiä, miten päästä tunnestressistä eroon

Sydän tykyttää, ja syke ei tunnu laskevan millään. Olen noussut samat raput neljänteen kerrokseen päivittäin. Ennen ne eivät tuntuneet läheskään yhtä uuvuttavilta. Uni ei tule illalla, ja aamulla herään päässä pyöriviin ajatuksiin. Niskakin tuntuu olevan koko ajan jumissa. Vatsaa turvottaa, ja tuntuu, ettei ruoka sula kunnolla.

Tältä oma oloni tuntui, kun kuusi vuotta sitten kärsin pitkittyneestä tunnestressistä. Tämä emotionaalinen burnout oli saanut autonomisen hermostoni jumiin, eikä elimistöni osannut siirtyä enää tärkeään lepovaiheeseen.

Esi-isillämme stressi oli vain hetkellinen tila, joka palveli tarkoitustaan, kun piti juosta vaikkapa leijonaa karkuun. Tämän jälkeen elimistö palautui lepotilaan keräämään voimia.

Avioero ja sydänsuru voivat laukaista meissä voimakkaan stressireaktion. Nykypäivän haasteena on etenkin se, ettemme pääse palautumaan sydänsuruista. Arkemme vilisee ärsykkeitä, joihin elimistömme tunnestressin keskellä reagoi samoin kuin esi-isämme aikoinaan leijonan näkemiseen. Kännykän piippaukset, kasvava sähköpostien tulva, Facebookin selailu, Instagramin tarkistus. Tällaiset ärsykkeet estävät palautumistilaan siirtymistä, ja alamme nähdä leijonan yhä useammin. Vaara noidankehään jatkaa kasvuaan.

Miten noidankehän syntymistä voisi ennaltaehkäistä?

  1. Opettele itsellesi sopivin hengitystekniikka, jolla pystyt katkaisemaan kehon hälytystilan ja rauhoittumaan.
  2. Pidä huolta ruokarytmistä ja syö mahdollisimman puhdasta ruokaa. Liian pitkät tauot syömisessä laittavat elimistön hälytyskellot soimaan.
  3. Liiku ulkona, mieluiten metsässä tai rannalla vähintään 20min. Tutkimukset osoittavat tämän laskevan stressiä – halusit tai et.
  4. Pyri olemaan läsnä hetkessä ja kohtaamaan ihmisiä rauhassa ajan kanssa. Vastaa ohikulkevan ihmisen hymyyn kadulla ja tervehdi naapuria. Syö illallinen perheen kanssa rauhassa ja ole aidosti kiinnostunut kaikkien kuulumisista.
  5. Pidä kännykkä pois makuuhuoneesta ja aloita aamu ilman puhelimen tarkkailua.

Pitkittynyt tunnestressi syö elimistömme rautavarastoja sekä vaikuttaa hormonitoimintaamme ja aineenvaihduntaamme. Olen luonut yhdessä Puhdin kanssa laboratoriotestipaketin, jossa mitataan tärkeimpiä kehon hyvinvointiin ja vireystilaan liittyviä arvoja. Testipaketin tilaaminen, ja testeihin meneminen on helppoa. Tulokset tulevat kätevästi omalle Puhti-sivullesi helposti ymmärrettävässä muodossa.

Mikäli oma vointi mietityttää, tutustu pakettiin tästä:

https://www.puhti.fi/tuote/tunnestressi/